Espanjan inkvisitio oli julma ja säälimätön hallitsija

330 vuoden ajan inkvisiittorit hallitsivat Espanjaa. Espanjan inkvisitio poltti kymmeniätuhansia kerettiläisiä, juutalaisia ja uuskristittyjä ja kidutti vielä useampia. Tilanne järkytti jopa paavia, joka turhaan yritti hillitä inkvisition intoa.

Granada, muslimien viimeinen tukikohta Euroopassa, kaatui vuonna 1492. Hallitsijaparin lupauksista huolimatta Espanjan muslimit joutuivat inkvisition vainoamiksi.

26.10.2015

Tuomiopäivä Sevillassa

Sevilla oli Espanjan suurin kaupunki, jossa maailman meriä kyntävät suuret kauppalaivatkin pysähtyivät. Kaupungin kaduilla kuului merimiesten, kauppiaiden ja värikkäästi pukeutuneiden narrien monikielinen puheensorina. Eräänä helmikuun päivänä vuonna 1481 katujen vilske kuitenkin pysähtyi, kun väkijoukkoa kohtasi synkkä näky.

Sevillan katedraalista lähti liikkeelle saattue, joka suuntasi kulkunsa kohti kaupungin porttia. Mustavalkoisiin kaapuihin pukeutuneiden dominikaanimunkkien johtama ja aseistautuneiden vartijoiden ympäröimä ryhmä miehiä oli matkalla kohti tuskallista kuolemaa.

Sotilaat kantoivat polttopuita rovioon, jonka liekit pian nielisivät keltaisiin puetut kuolemaantuomitut. Kulkueen yllä liehui inkvisition lippu, jota koristivat vihreä risti, oliivipuun oksa ja miekka. Tuomittujen ympärillä parveili munkkeja, jotka kehottivat heitä katumaan ja siten pelastamaan henkensä. Suuren rummun lyöntien tahdissa kulkue eteni hitaasti kohti el quemadroa eli paikkaa, jossa miehet pian poltettaisiin roviolla.

Kulkue pysähtyi, ja Alfonso de Ojeda, Sevillan dominikaaniluostarin San Pablon kenraalikonfessori, alkoi saarnata tuomiopäivästä, jolloin syntiset syöstäisiin ikuiseen tuleen. Sitten tuomitut sidottiin paaluun, ja pian lieskojen pauhu ja rätinä vaimensivat heidän huutonsa.

Espanjan inkvisitio poltti kerettiläisiä ensimmäisen kerran Sevillassa vuonna 1481. Polttamisista tuli pian näytöksiä, jotka houkuttelivat sankoin joukoin yleisöä.

Espanjan inkvisitio yllytti juutalaisvihaan

Espanjassa oli vuosisatojen ajan asunut monien eri uskontokuntien, kulttuurien ja kansallisuuksien edustajia. Ajanlaskumme alusta lähtien Espanjassa oli asunut myös paljon juutalaisia, ja 700-luvulla maahan muutti runsaasti pohjoisafrikkalaisia muslimeja saraseenien valloitettua suuria osia nykyisestä Espanjasta. Kristityt, juutalaiset ja muslimit elivät maassa sulassa sovussa.

1300-luvulla Euroopan yli pyyhkäisi juutalaisvainojen aalto. Ruton, katovuosien ja niitä seuranneen nälänhädän kaltaisille katastrofeille tarvittiin syntipukkeja, ja juutalaiset saivat syyn niskoilleen. Vainot yltyivät pian ryöstelyksi ja murhaamiseksi.

Juutalaisviha ulottui myös Espanjaan. Monet juutalaiset välttivät vainot antamalla kastaa itsensä kristityksi. Kääntyneet juutalaiset eli conversot saivat pitää työnsä veronkantajina, lakimiehinä tai lääkäreinä. Monet kristinuskoon kääntyneet juutalaiset kuitenkin jatkoivat vanhan uskontonsa harjoittamista, vaikka he virallisesti olivatkin kristittyjä. Vainot laantuivat ajan myötä, ja eri uskontokuntien edustajien elämää leimasi taas convivencia eli rauhanomainen rinnakkaiselo. Rauhaa ei kuitenkaan kestänyt pitkään.

Kuningaspari käynnisti Espanjan inkvisition uudelleen

Pyreneiden niemimaalla oli 1400-luvulla useita itsenäisiä kristittyjä kuningaskuntia sekä etelässä sijaitseva islamilainen Granadan kuningaskunta. Vuonna 1476 Kastilian valtaistuimelle nousi nuori Isabella I, joka oli kuusi vuotta aiemmin avioitunut Aragonian kruununperijän Ferdinandin kanssa. Avioliitto yhdisti kaksi kuningaskuntaa, ja uusi valtakunta sai nimekseen España roomalaisten Pyreneiden niemimaasta käyttämän Hispania-nimen mukaan.

Paikalliset pikkuruhtinaat ja herttuat eivät kuitenkaan halunneet tunnustaa kruunun ylivaltaa, ja huhujen mukaan he saivat tukea kristinuskoon kääntyneiltä juutalaisilta. Ristiriidat uhkasivat raastaa uuden valtakunnan hajalle ja romuttaa samalla Isabellan haaveet hallita yhtenäistä katolista Espanjaa.

Sevillan palatsissa nuorelle kuningattarelle tarjottiin monenlaisia neuvoja, mutta erityisesti häntä miellyttivät munkki Alfonso de Ojedan puheet. Tämä kuului dominikaaniseen munkkiveljeskuntaan, joka oli 1200-luvulla saanut tehtäväkseen johtaa paavin asettamaa uskonnollista tuomioistuinta, inkvisitiota, kamppailussa harhaoppeja vastaan. Dominikaanit olivat onnistuneet tehtävässään niin hyvin, että heitä oli alettu kutsua pilkkanimellä "Domini canes", Jumalan koirat. 1400-luvulla paavin inkvisitio oli yhä olemassa, vaikka se ei ollut toiminut yli 200 vuoteen.

De Ojeda sai kuningatar Isabellan vakuuttumaan, että juutalaiskäännynnäiset, conversot, harjoittivat yhä salassa juutalaisuutta ja juonittelivat kuningashuonetta vastaan. Hän ehdotti, että kuningaspari perustaisi aivan erityisen espanjalaisen inkvisition, joka ei vastaisi toimistaan paaville vaan Espanjan hallitsijalle. Näin kuningashuone voisi panna juutalaiset kuriin ja pelotella muut tahot luopumaan kuningasparin syrjäyttämishankkeista. Isabella ja Ferdinand pitivät ehdotusta hyvänä ja anoivat mitä pikimmiten paavilta lupaa perustaa Espanjaan oma erillinen inkvisitio.

Paavi laski Espanjan inkvisition hallinnan käsistään

1. marraskuuta 1478 päivätyssä kirjeessä paavi Sixtus IV antoi Isabellalle ja Ferdinandille luvan vainota juutalaiskäännynnäisiä, jotka olivat kirjeen mukaan syyllisiä "sisällissotaan, murhiin ja lukemattomiin rikoksiin". Käytännössä paavi myönsi kirjeellään hallitsijaparille täyden vallan Espanjan inkvisition suhteen.

Espanjan hallitsijapari sai oikeuden nimittää sekä inkvisition korkeimman johtajan että sen korkeimman neuvoston Supreman jäsenet. Kuningatar Isabella oli jo aiemmin koonnut tyhjäntoimittajista, juopporetkuista ja vapautetuista vangeista koostuvat puolisotilaalliset "Kristuksen joukot" rauhoittamaan aatelisia vihollisiaan Kastiliassa. Nyt epämääräinen armeija asetettiin inkvisition käyttöön. Samaan aikaan inkvisitio alkoi värvätä ilmiantajia.

Näiden tehtävänä oli pitää inkvisitio selvillä kaikesta vähänkin epäilyttävästä ja erityisesti sellaisesta toiminnasta, joka saattoi merkitä, että joku näennäisesti katolisuuteen kääntynyt converso edelleen harjoitti salassa juutalaisuutta.

Katolinen kirkko palkitsi ilmiantajat sekä kirkon siunauksella että rahalla, joka oli otettu ilmiannettujen varoista. Lisäksi Espanjan inkvisitio otti käyttöön erityisen toimeliaille ilmiantajille tarkoitetun ansiomerkin, jossa komeilivat inkvisition tunnusmerkit tikari, oliivipuun oksa ja risti. Ilmiantajat kantoivat merkkiä ylpeydellä ja koristelivat sillä jopa kotinsa.

Pian kaikkialla Espanjassa oli sankoin joukoin inkvisition ilmiantajia, jotka pitivät huolen siitä, että inkvisitiolla oli silmät ja korvat kaikkialla; ihmiset eivät olleet turvassa edes kodeissaan. Tästä syystä eräs historian kirjoittaja onkin kutsunut Espanjan pelättyä inkvisitiota "silmäksi, joka ei koskaan nukkunut".

Espanjan inkvisitio toimi julmasti ja käytti kidutusta aseenaan

Inkvisitio aloitti toimintansa Sevillasta, missä kuningatarta vastustettiin kiivaasti. Suuri osa kaupungin juutalaiskäännynnäisistä vietiin kidutuskammioon, jota kutsuttiin ironisesti nimellä Casa Santa, pyhä talo. Siellä kuulusteltavat nostettiin käsistään roikkumaan kattoon kiinnitettyihin ketjuihin, ja heidän jalkoihinsa kiinnitettiin punnukset. Punnusten paino sai uhrien olkanivelet vääntymään pois paikoiltaan.

Kidutuspenkissä uhrit joutuivat kärsimään monenlaisia kauhuja vesikidutuksesta selkärangan murtamiseen. Kidutuksen tarkoitus oli saada uhri tunnustamaan harjoittavansa yhä salaa juutalaista uskoa ja nimeämään muita syntisiä. Pyövelit pitivät huolta siitä, etteivät uhrit vahingossa kuolleet pitkäänkin kestäneen kidutuksen aikana. Piinan piti kestää niin kauan kuin mahdollista.

Kiduttajien käsiin jouduttuaan useimmat epäillyt tunnustivat lähes mitä tahansa, olipa se sitten totta tai ei. Sitten heidät tuomittiin kuolemaan. Koska kirkon ei sopinut vuodattaa verta, kuolemaantuomitut poltettiin. Inkvisitio oli löytänyt Johanneksen evankeliumista kohdan, jossa Jeesus sanoo: "Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niin kuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat."

Inkvisition mukaan polttoroviot perustuivat näin ollen Jeesuksen itsensä sanoihin, ja pelkästään Sevillassa poltettiin inkvisition 12 ensimmäisenä toimintavuonna elävältä yli 700 juutalaiskristittyä.

Espanjan inkvisitio ei piitannut paavin kehotuksesta vähentää kidutusta.

Paavi sai näpäytyksen ja Espanjan inkvisitio laajeni

Kristinuskoon kääntyneet juutalaiset eivät voineet käsittää, miksi kirkko näin hyökkäsi heitä vastaan, kuuluivathan he usein kotikaupunkiensa arvostetuimpiin asukkaisiin. Monet conversot valittivat asiasta paaville, ja Roomassa heidän valituksiinsa suhtauduttiinkin myötätuntoisesti. Paavi ilmaisikin tyytymättömyytensä inkvisition raakoihin otteisiin vuonna 1482 Isabellalle ja Ferdinandille kirjoittamassaan kirjeessä.

Paavi kritisoi muun muassa hatariin todisteisiin perustuvia tuomioita, kidutuksen käyttöä sekä inkvisiittoreiden ahneutta. Sen lisäksi että inkvisitio tuomitsi ihmisiä, se myös takavarikoi säännönmukaisesti tuomittujen omaisuuden ja jakoi sen kirkon ja kruunun kesken. Oli yleisesti tiedetty tosiasia, että inkvisition eteen joutui erityisesti varakkaita epäiltyjä. Paavi vaati, että syytetyt saisivat oikeuden tietää, kuka heidät oli ilmiantanut, ja valittaa tuomiostaan.

Aidon katumuksen tuli johtaa syntien anteeksiantamukseen, paavi korosti. Ferdinand sivuutti tylysti paavin vaatimukset ja vastasi tälle vihaisesti kerettiläisyyden saavuttaneen Espanjassa sellaiset mittasuhteet, että yksin inkvisitio pystyi enää ongelman ratkaisemaan.

Seuraavana vuonna Espanjan hallitsijapari laajensi entisestään maan inkvisition toiminta valtuuksia ja nimitti sen johtajaksi, suurinkvisiittoriksi, dominikaanimunkki Tómas de Torquemadan. Nimityspäätös sinetöi Espanjan juutalaisten kohtalon. Sen jälkeen kukaan ei voinut luottaa olevansa täysin turvassa.

Espanjan inkvisitio ajoi juutalaiset maasta

Uusi suurinkvisiittori vihasi juutalaisia, vaikka huhut väittivät hänen oman isoäitinsäkin olleen kristinuskoon kääntynyt juutalainen. Torquemada uskoi Espanjan juutalaisten houkuttelevan uuskristittyjä juutalaisia harjoittamaan salassa juutalaisuutta. Niinpä hän halusi karkottaa kaikki juutalaiset maasta.

Torquemada kiihdytti näennäiskäännynnäisten vainoja. Kirkko laati ilmiantajille pitkiä luetteloita tuntomerkeistä, joiden perusteella nämä pystyisivät päättelemään, harjoittiko converso yhä salaa juutalaista uskontoa. Yksi suosittu urkkimiskeino oli vahtien sijoittaminen torneihin ja muihin korkeisiin rakennuksiin tarkkailemaan, nousiko juutalaiskristittyjen asuntojen savupiipuista lauantaisin savua.

Inkvisition kätyrit tiesivät, että puhdasoppiset juutalaiset eivät valmistaneet lämmintä ruokaa sapattina. Jos piipusta ei tuprunnut savua, se riitti tuomitsemaan converson vääräoppi suudesta. Dominikaanien käskystä ilmiantajat kulkivat perjantai-iltaisin juutalaiskäännynnäisten taloissa urkkimassa, oliko talonväki pukeutunut tavallista juhlavammin tai polttivatko he kenties kynttilöitä sapatin alkamisen kunniaksi. Pidätykseen saattoi johtaa myös se, että antoi lapsilleen Vanhasta testamentista peräisin olevia nimiä, söi kristittyjen paaston aikana lihaa tai pesi kätensä ennen rukoilemaan ryhtymistä.

Urkkijoiden ahkeruuden seurauksena tuhansia epäilyksenalaisia käännynnäisiä joutui kidutuskammioon. Vainot yltyivät järjettömiin mittasuhteisiin, kun jo kuolleiden juutalaisuudesta epäiltyjen käännynnäisten luita kaivettiin haudoista ja poltettiin roviolla. Kukaan ei ollut turvassa suurinkvisiittori Torquemadalta, joka alkoi lopulta vainota jo tavallisiakin kristittyjä, jos nämä sattuivat olemaan hänen kanssaan eri mieltä. Lopulta paavi jopa erotti Torquemadan kirkon yhteydestä, mutta tämä jatkoi uskonnollista terroriaan Espanjassa kuningasparin siunauksella.

Espanjan inkvisitio toimi tuomittujen omaisuuden varassa

Inkvisitio osoittautui pian mahtavaksi poliittiseksi aseeksi, jonka avulla Espanjan kuningaspari murskasi poliittiset vihollisensa. Inkvisitiolla oli kuitenkin myös toinen tärkeä tehtävä: monet juutalaiskristityt olivat varakkaita, ja kuningaspari halusi palavasti päästä käsiksi heidän omaisuuteensa.

Hallitsijoiden kunnianhimoinen tavoite oli yhdistää Espanja ja tuhota sitten muslimien viimeinen saareke, pieni Granadan kuningaskunta eteläisessä Espanjassa. Sota muslimeja vastaan maksoi kuitenkin omaisuuksia. Lisäksi Granada oli hyvin vahvasti linnoitettu, ja ainoa toivo sen muurien murtamiseksi oli uudentyyppinen kanuuna, jolla voitiin ampua miltei satakiloisia kiviä ja ruudilla täytettyjä rautaisia ammuksia. Kanuunat olivat kuitenkin hyvin kalliita, ja niinpä tuomittujen kerettiläisten omaisuus takavarikoitiin valtion kassaan.

2. tammikuuta 1492 Granada antautui Ferdinandin ja Isabellan kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen. Granadan muslimit pelkäsivät joutuvansa inkvisition seuraaviksi uhreiksi, mutta kuningaspari lupasi taata heille uskonnonvapauden ja tasa-arvoisen aseman lain edessä vastineeksi antautumisesta ehdoitta. Monet muslimit suhtautuivat lupaukseen epäileväisesti.

"Kuolema on pienin paha, joka meitä odottaa. Vielä sitäkin pelottavampia ovat nöyryytykset, joita meitä varten jo valmistellaan: ryöstöretket koteihimme, moskeijoidemme häpäisy, vaimojemme ja tyttäriemme kunnian loukkaukset ja uskonkiihkoilijoiden roihuavat roviot." Pahaenteiset sanat lausui muuan granadalaiskenraali, jonka pelot kävivät pian toteen. Vielä samana vuonna, jolloin Granada antautui, Espanjan kuningaspari määräsi kaikki juutalaiset poistumaan maasta heinäkuun loppuun mennessä.

Ne, jotka eivät tottelisi, surmattaisiin. Kaikkiaan noin 200 000 juutalaista joutui pakenemaan maasta, jossa heidän esivanhempansa olivat asuneet jo tuhat vuotta. Pian tuli muslimien vuoro, joskin kuningasparin antaman lupauksen ansiosta he saivat valita kääntyäkö kristinuskoon vai lähteäkö Espanjasta lopullisesti.

Espanjan inkvisitio halusi hävittää muslimien kulttuurin

Juutalaisten tavoin muslimit saivat huomata olevansa kaikkea muuta kuin tasa-arvoisessa asemassa kristittyjen espanjalaisten kanssa. Kristityt epäilivät katolisuuteen kääntyneiden muslimien, maurien, valmistelevan salaa uutta islamilaista valloitusta, ja pian inkvisitiokin kiinnostui maureista.

Lukemattomat määräykset pakottivat maurit luopumaan kaikista aiempaan uskontoonsa ja kulttuuriinsa viittaavista tunnusmerkeistä. Muslimien perinteiset puvut, korut ja kieli kiellettiin. Toisin sanoen maurit joutuivat nyt alistumaan nöyryytyksiin ja ylilyönteihin aivan kuten Espanjan juutalaiskristityt hieman aikaisemmin.

Kristityt peseytyivät vain harvoin, kun taas peseytyminen oli tärkeä osa muslimien rukousrituaaleja ja siksi luonnollinen asia kaikkien muslimitaustaisten elämässä, olivatpa he sitten kastettuja tai eivät. Niinpä muuan granadalainen mauri joutui ilmiannetuksi, koska oli peseytynyt "vaikka oli joulukuu", kun taas eräs toinen pidätettiin hänen pestyään kätensä tarpeilla käynnin jälkeen.

Myös vastakeksitty painokone joutui inkvisition hampaisiin. Inkvisitio laati pitkiä luetteloita kirjoista, jotka sisälsivät joko kirkon tai kruunun kannalta vaarallisia ajatuksia, ja poltatti ne. Poliittisten kirjoitusten lisäksi kiellettyjen kirjoitusten listalle joutui romaaneja sekä uskonnollisia, tieteellisiä ja lääketieteellisiä julkaisuja.

Ilmiantajat raportoivat inkvisitiolle kaikki vähänkin epäilyttävät teot ja toimet, ja pelosta ja epäilyksistä tuli osa espanjalaisten elämää. Inkvisitio oli Espanjan hallitsijoille korvaamaton työkalu, jonka avulla he vaimensivat kaikki äänet valtakunnassaan. Niinpä inkvisition kauhun valtakausi Espanjassa jatkui kenenkään estämättä vielä 250 vuoden ajan.

Vainoharhaisuus tuhosi Espanjan

Siirtomaa-alueet Amerikassa olivat nostaneet Espanjan Euroopan suurvaltojen joukkoon, mutta maan rajojen sisällä kuohui. Inkvisition harjoittaman ankaran sensuurin ja suurten väestöryhmien järjestelmällisten vainojen vuoksi Espanja oli jäänyt pahasti jälkeen tieteen kehityksestä ja joutui tukeutumaan teknisessä kehityksessä naapurimaihinsa. Ulkopolitiikassa Espanja jäi pian Ranskan ja Englannin jalkoihin samalla, kun siirtomaiden itsenäistymispyrkimykset nakersivat sen arvovaltaa Amerikassa.

"Espanja on halvaantunut kansakunta, jonka taide, kulttuuri ja kauppa on tuhottu", kirjoitti ranskalainen Nicolás Morville 1700-luvun lopulla. Alennustilasta huolimatta maan hallitsijat ylläpitivät yhä sitkeästi suurvaltakulisseja.

Napoleonin Espanjan valloitus vuonna 1808 teki lopun suurvaltakuvitelmista, ja inkvisitio lopetettiin sen pidettyä kansaa kauhun vallassa 330 vuoden ajan. Kaikkiaan Espanjan inkvisitio ehti polttaa elävältä noin 32 000 ihmistä.

Espanjan ensimmäiset julkiset juutalaishäät sitten vuoden 1492 pidettiin vuonna 1931.

Historia-lehti 2015

Mikä on tie?

 Olen ollut koko tämän vuoden hyvin saamaton, en ole tännekkään saanut mitään aikaiseksi. Selitystä ei minulla ole, mutta ehkä on hieman masentanut tietty yksinäisyys, samoin ajattelevia ei ole juuri löytynyt.

Olen kyllä asioita miettynyt, lähes jatkuvasti. Suuri kysymys on ollut, miten tästä eteenpäin? Juutalaisuusko on tie, vai onko vaihtoehtoja? Onko kristinuskosta irtaantuneelle, mutta juutalaisuuden ulkopuolella (ainakin vielä) olevalle mitään tietä? Uskon Jumalaan, uskon Tanachiin kokonaisuudessaan, mutta en "kuulu mihinkään". Miten voin "harjoittaa uskoani? Tämä on niin suuri asia, että se vaatisi ehdottomasti vuorovaikutusta toisten kanssa. Keskustelua - pohtimista!

Olen myös paljon miettinyt juutalaisuutta koska Tooran, JHWH:n käskyjen (myös 613) ei tunnu olevan ongelmaa sekä sapatin ja muiden juhlien yms. vietto olisi helppoa!? (Ainakin luulen niin) Luulen myös ettei ns. kääntymiskurssi (Gijur) aiheuttaisi vaikeuksia. Mutta joku tätä ajatusta vastustaa. Olisiko se ympärileikkaus? Miten se hoidettaisiin?

Joskus viime vuonna löysin netistä Rabbi Yoel Schwartz tekstin Valo kansoille. Siitä löytyi avaimia näihin kysymyksiin. Itse olen aikaisemmissa kirjoituksissani kysellyt Antti Eskolan sanoin "Syntyikö Jumalan armo vasta Golgatalla?" Nyt Rabbi pohtii samantapaista kysymystä. Ei voi olla mahdollista että oikea usko olisi tarkoitettu vain tietylle ihmisryhmälle (tässä tapauksessa juutalaisille). Toora annettiin vasta Moosekselle, miten heidän aikaansa edeltävät ihmiset elivät Nooasta ja Abrahamista Moosekseen? Oikeastaan on yllättävää ettei kristinuskovaiset juuri koskaan tee tätä kysymystä. Jo aivan Tooran alkulehdillä kerrotaan JHWH:n suunnitelmasta ja uskosta joka kattaa koko luomakunnan. Huomaa koko luomakunnan, ei vain meitä ihmisiä. Se on Nooan liitto. Se ei sovi kristinoppiin.

Rabbi Benamozeg kirjoittaa teoksessaan: "Juutalainen: kuka hän on ja mitä hän on?" vastauksen ei- juutalaiselle henkilölle joka halusi löytää oikean tien: "Päästäksesi totuuteen käsiksi ja löytääksesi suopeutta Luojan silmissä, sinun ei tarvitse kääntyä juutalaiseksi ja kantaa vastuuta lukuisista käskyistä, jotka Toora on meille antanut. Käsiimme on luovutettu uskonto, joka on tarkoitettu kaikille ihmisille, uskonto, jonka kautta ihminen pääsee osalliseksi tuonpuoleisesta ja jonka kautta ihminen pääsee Luojan suosioon, aivan kuten esi-isämme ennen kuin Toora heille annettiin". Hän jatkaa: "Miten voidaan ymmärtää että ainoa oikea uskonto minkä Luoja antoi koko ihmiskunnalle alkoi Mooseksen ajasta eteenpäin ja tarkoitettiin vain tietylle ihmisryhmälle? Ristiriita? Päinvastoin. Luojan suunnitelma kattaa koko luomakunnan ja tunnetaan nimellä Nooan Liitto."

R. Benamozeg jatkaa: "Minun tehtäväni on kertoa sinulle, niin kuin minulta edellytetään, että tämä tie (7 Nooan lakia) on se, jota sinun tulee seurata ilman tarvetta noudattaa Mooseksen Tooraa lukuisine käskyineen, joka on juutalaisten velvoite, tai islamia tai kristinuskoa jotka kaikista hyveistään huolimatta perustuvat Mooseksen Tooran sanoman osittaiseen tai täysivaltaiseen kieltämiseen."

Nooan liitto

• meidät on luotu Jumalan kuvaksi; kunnioita Jumalaa äläkä palvele epäjumalia

• ole varovainen sanoissasi: älä kiroa Jumalan nimeä

• elämä on lahja, jota pitää kunnioittaa: älä tapa

• kunnioita avioliittoa ja perhettä yhteiskunnan perustana; älä tee aviorikosta

• kunnioita toisten omaisuutta: älä varasta

• jokaisella luodulla on sielu, ole hyväntahtoinen kaikkea elävää kohtaan; älä syö elävän eläimen jäsentä

• valvo näiden lakien toteutumista; perusta oikeusjärjestelmä jakamaan oikeutta

Meille, jotka emme ole juutalaisia, tai kristittyjä tai muslimeja, eli siis kaikille, on ilmoitettu tie jo aivan Raamatun alussa (1Moos. 9:) Näin asian on oltava, muuten JHWH ei ole uskottava. Ei hän ilmoita asioita peruuttaakseen ne myöhemmin. Meidän kristillisessä kulttuurissa on omaksuttu, että Vanha testamentti (Tanach) ei oikeastaan kuulu meille, vaan se on juutalaisille tarkoitettu.

Toivoisin nyt näkemyksiä teiltä ihmisiltä miten tulisi jatkaa. Samoin toivon mielipidettäsi Nooan liitosta. Jatketaan...

Arto

Mielenkiintoinen näkemys ajanlaskusta.

Raamatun kriitikoilla on hyvin yleinen näkemys, ettei se kerron todellisista  .  Heidän mielestään  yksi todiste siitä on Tooran (VT) kertomien tapahtumien irrallisuus historian kirjoituksesta. Eli Tooran kertomilla varhaisilla tapahtumilla ei ole liittymäkohtia todelliseen?! historiaan. Nyt haluan esitellä Immanuel Velikovskyn ja hänen näkemyksensä tähän asiaan. Teksti on melko pitkä, joten jaan sen ainakin kahteen osaan.  Tämä aineisto löytyy Ariel Livsonin kirjasta "Israel luvattu maa". Suosittelen kirjaa.

Immanuel Velikovsky (1896-1979) oli sekä muinaisen Lähi-Idän kronologian että aurinkokunnan historian kiistanalainen teoreetikko. Hän syntyi Valko-Venäjällä juutalaisista vanhemmista ja valmistui lääkäriksi Moskovan ja Karkovin yliopistoissa vuonna 1921 jonka jälkeen hän siirtyi Saksaan.

Vuonna 1924 Velikovsky muutti Palestiinaan, jossa hän toimi lääkärinä. Vuonna 1928 hän erikoistui psykoterapiaan, ja vuonna 1930 hän oli ensimmäinen, joka ehdotti, että epileptikoilla voi olla luonteenomaisia neronleimauksia. Vuonna 1933 hän matkusti Wieniin opiskelemaan psykoanalyysiä Freudin oppilaan Wilhelm Stekelin alaisena ja palattuaan kotiin hänestä tuli Palestiinan alueen ensimmäinen psykoanalyytikko. Vuonna 1939 hän matkusti Yhdysvaltoihin pitämään sapattivuotta, jonka aikana tarkoitus oli kirjoittaa kirja Freudin unista. Freud näki unta Mooseksesta, Akhnatonista ja Oidipuksesta. Kun Velikovsky alkoi tutustua Moosekseen Raamatun ja muitten lähteitten kautta, hän tuli siihen tulokseen, että jos Raamatussa mainitut vitsaukset ja ihmeet ovat autenttisia, niille myös löytyä järkevä selitys. Tästä hän alkoi kehittää kahta mullistavaa teoriaansa, joihin me tutustumme.

Historiallinen teoria

(Velikovsky'n mukaan)

Miettiessään Raamatunhistorian ja hyväksytyn Egyptin kronologian vastaavaisuussuhteen puutteellisuutta, Velikovsky kehitti uuden version Lähi-idän kronologialle. Hän arvosteli niin kutsuttua "soottilaisen aikakauden" teoriaa, johon koko Egyptin ajanlasku perustuu. Egyptiläiset eivät itse edes tunteneet tällaista aikakautta. Velikovsky osoitti, että Egyptin hyväksytty kronologia, joka siis perustuu tähän "soottilaiseen aikakauteen", sisälsi paljon säännöttömyyksiä ja ristiriitaisuuksia. Erikoisesti hän arvosteli Kreikan ja Vähä-Aasian "Pimeän Aikakauden" käsitettä, joka - hänen mielestään - johtui ainoastaan tämän hyväksytyn ajanlaskun virheellisyyksistä. Tässä uudessa korjatussa ajanlaskuversiossaan Velikovsky palauttaa Exoduksen sen perinteelliseen päivämäärään vuoteen 1450 eKr., sijoittaen sen Egyptin Keskikuningaskunnan loppuun, juuri ennen hyksojen Egyptin valtausta. Velikovsky siirtää 18.-19. dynastioitten faaraot 530 - 800 vuotta eteenpäin. Sama pätee Kreetan, Mykenean ja Ugaritin historioita, jotka ovat erittäin läheisesti sidottuja näihin dynastioihin. Toisin sanoen, ei ole ollut mitään 530 vuotta kestänyttä "Pimeätä Aikakautta", kuten historioitsijat ja arkeologit väittävät.

Velikovskyn kirjat tästä aiheesta ovat: Ages in Chaos (4 osaa)

Tähtitieteellinen teoria

(Velikovsky'n mukaan)

Mytologisten ja historiallisten kirjoitusten tutkiminen sai Velikovskyn vakuuttuneeksi siitä, että Egyptin vitsaukset olivat osa maailmanlaajuista luonnonkatastrofia. Tätä ajatusta vahvistivat myös geologiset ja tähtitieteelliset näkökohdat. Tämän katastrofin syynä oli maapallon ja suuren komeetan vähältä piti törmäys. Komeetta sai nimekseen Venus. Tämä teoria esiintyy kahdessa Velikovskyn kirjassa: Worlds in Collision (1950) ja Earth in Upheaval (1955).

Vielä 3500 vuotta sitten Venusta ei tunnettu muitten jumalien ja planeettojen joukossa. Se liittyi näitten joukkoon yhtäkkiä samoihin aikoihin, kun Israelin lapset lähtivät Egyptin orjuudesta. Siitä tuli ymmärrettävistä syistä sodan jumalatar kaikille maailman kansoille. Velikovskyn mukaan Venus on irronnut tuhansia vuosia sitten Jupiterista, ja epämääräisen kiertoratansa ansiosta se on alkanut uhmata maapalloa noin 3500 vuotta sitten.

Tämä teoria auttaa meitä ymmärtämään miksi niin monista planeetoista on ajan saatossa tullut ihmiskunnalle jumalia. Ne ovat uhmanneet tätä maapalloa ja ihmiskuntaa, ja sen takia kaikkialla maailmassa niitä on alettu lepyttää uhraamalla niille jopa ihmisuhreja. Ne, jotka olivat tavanneet oikean Jumalan, kuten Aabraham, Iisak, Jaakob, Mooses ja monet profeetat, eivät olleet harhautettavissa, koska he tiesivät, että Jumala vain käytti näitä luomiaan taivaankappaleita ohjatessaan ihmiskunnan historiaa. Tälle teorialle on vahvistusta myös Raamatussa. Jumala tuhosi Sodoman ja Gomorran lähettämällä taivaalta niiden niskaan tulikiviä eli meteoriitteja (1 Moos. 19:24).

Ja Herra antoi sataa Sodoman ja Gomorran päälle tulikiviä ja tulta, Herran tyköä taivaasta.

Kun Joosua ajoi takaa kanaanilaisia kuninkaita Ajjalonin laaksosta Asekaan, Jumala lähetti tulikiviä näitten vihollisten niskaan tappamalla heitä enemmän kuin Joosuan miekka (Joos. 10:11-12).

Ja kun he paetessaan Israelia olivat Bet-Hooronin rinteessä, heitti Herra taivaasta heidän päällensä isoja kiviä, koko matkan Asekaan asti, niin että he kuolivat; niitä, jotka kuolivat raekivistä, oli useampia kuin niitä, jotka israelilaiset surmasivat miekalla., Silloin puhui Joosua Herralle, sinä päivänä, jolloin Herra antoi amorilaiset israelilaisten valtaan, ja sanoi Israelin silmien edessä: Aurinko, seiso alallasi Gibeonissa, ja kuu Ajalonin laaksossa.

Aina Aristoteleestä lähtien tiede on ollut sitä mieltä, että meidän aurinkokuntamme on alusta saakka ollut samanlainen kuin nykyään ja että se on aina ollut yhtä rauhallinen ja järjestäytynyt. Tämän teorian mukaan aurinkokuntamme planeetat ovat aina olleet samoilla paikoillaan eikä uusia taivaan kappaleita ole liittynyt aurinkokuntamme jäseniksi. Tiedemiehet myös väittävät, että maapallomme on lähes viisi miljardia vuotta vanha ja että sen kehitys on ollut rauhallista ja hidasta. Jos maapallolla on ollut mullistuksia, ovat ne johtuneet maapallon omista voimista. Tähän saakka kaikki maapallon ulkopuoliset voimat on jyrkästi kielletty. Jo Aristoteles väitti ja opetti, että se mikä hänen aikanaan ei ole tapahtunut ei ole tapahtunut ennenkään eikä tapahdu tulevaisuudessakaan. Näin syntyi käsitys rauhallisesta ja turvallisesta maailmankaikkeudesta, jossa elämme. Tämä on edelleenkin tähtitieteen päällimmäisin ideologia. Velikovsky oli vielä 70-luvulla ainoa tämän maailmankäsityksen epäilijä.

Velikovskya kohtaan heräsi suuri kiinnostus 70-luvulla, kun todettiin hänen ennustustensa vahvistukseksi, että Venuksen pinnan lämpötila on erittäin korkea ja että auringolta on erittäin voimakas sähkömagneettinen varaus. Hän myös tiesi, että Venuksen ilmakehä on raskas ja se koostuu pääasiassa hiilivetykaasuista, metaanista ja erilaisista hiilihydraateista. Hänen mukaansa Venus on nuori planeetta, joka ei vastaanota lämpöä vaan luovuttaa sitä.

Velikovskyn suurin vastustaja tähtitieteen puolella oli kuuluisa astronomi Carl Sagan Cornellin yliopistosta, joka kaikin mahdollisin tavoin yritti saattaa Velikovskyn ja hänen teoriansa naurunalaisiksi tieteellisessä maailmassa. Carl Saganin mukaan Venuksessa vallitsee kasvihuoneilmiö, jonka takia se on niin kuuma. Se vastaanottaa lämpöä auringosta, mutta sen raskaan ja paksun ilmakehän ansiosta tämä lämpö kahliutuu planeetalle. Tämä on edelleen se ainoa hyväksytty teoria, jota opetetaan yliopistoissa ja kouluissa. H. H. Hess, Lloyd Motz ja monet muut tiedemiehet antoivat Velikovskylle tunnustusta hänen oikeista ennustuksistaan. Oikeiksi todettiin myös Velikovskyn väitteet siitä, että Jupiter lähettää radioaaltoja, että maapallolla on magneettikenttä, joka ulottuu aina kuun radan ulkopuolelle ja että kuun pinnan alla on uskomattoman voimakasta lämpötoimintaa. Nämä asiat hän ennusti jo 40-luvulla, jolloin hänelle vielä naurettiin. Velikovskyn mielipiteet, muinaisesta historiasta ja astronomiasta, ovat saaneet puolelleen sekä paljon kannatusta että voimakasta vastustusta. Kun hänen ensimmäinen kirjansa Worlds in Collision ilmestyi vuonna 1950, Harwardin yliopiston professorit, jotka olivat tutustuneet kirjaan New York Timesin artikkelin kautta, kieltäytyivät lukemasta koko kirjaa ja painostavat kaikin tavoin kustantajaa lopettamaan kirjan kustannuksen. Velikovskya alettiin mustamaalata monissa yliopistoissa, ja samalla hänet asetettiin pannaan akateemisessa maailmassa. Ei koskaan aikaisemmin ole näin voimakkaasti hyökätty tiedemiestä ja hänen ajatuksiaan vastaan kuin Velikovskyn tapauksessa. Pääsyy tähän käytökseen oli tietenkin pelko ja akateeminen kateus. Jos Velikovskyn teoriat olisi hyväksytty arkeologiassa ja tähtitieteessä, ne olisivat heittäneet monien tiedemiesten teoriat monilla tieteenaloilla roskakoriin. Yksi hänen harvoista tukijoistaan oli hänen ystävänsä Albert Einstein. Kun tämä löydettiin kuolleena sängystään kodissaan Princetonissa, hänen rintansa päällä oli Velikovskyn kirja Worlds in Collision, jota hän tutki ennen kuolemaansa. Nykyään ainakin tähtitieteen puolella tilanne on muuttunut. Yhdysvalloissa ja Englannissa on perustettu yhteisöjä ja tieteellisiä julkaisuja, joissa tutkitaan positiivisessa hengessä Velikovskyn ajatuksia. Arkeologian puolella hänelle ei kuitenkaan ole annettu tuumaakaan periksi. Vaikka Velikovsky on kiistelty henkilö, hän oli epäilemättä teoreetikko, jonka valtavaan mielikuvitukselliseen voimaan yhdistyivät laajat ja tarkat tiedot.  Jatkuu...

Maimonides

Mooses Maimonides (hepreaksi Moshe ben Maimon, arabiaksi Mussa bin Maimun ibn Abdallah al-Kurtubi al-Israili) (30. maaliskuuta 1135 - 13. joulukuuta 1204) oli keskiaikainen juutalainen rabbi, lääkäri ja filosofi. Häneen viitataan usein myös nimellä Rambam, joka tulee hänen tittelinsä ja nimensä heprealaisesta lyhenteestä RaMBaM.

Elämä

Maimonides syntyi Córdobassa, Espanjassa, joka oli tuohon aikaan islaminuskoisten hallussa. Hän opiskeli Tooraa isänsä Maimonin ja rabbi Joseph ibn Migashin alaisuudessa. Myöhemmin perhe muutti Marokkoon. Marokossa hän saavutti suurimman osan maallisesta opistaan opiskellessaan Fèsissä Al-Karaouinen yliopistossa, jota pidetään maailman vanhimpana yliopistona. Samoihin aikoihin hän kirjoitti myös tunnetun kommentaarionsa Mišnaan, juutalaiseen laki- ja kirjoituskokoelmaan.

Myöhemmin hän asui jonkun aikaa Israelissa ja vietti aikaa Jerusalemissa rukoilemalla Temppelivuoren synagoogassa, ja asettui lopulta Fustatiin, Egyptiin. Siellä hän toimi lääkärinä muun muassa Saladdinin sulttaanille. Egyptissä hän kirjoitti suurimman osan teoksistaan, mukaan lukien Mishneh Torah. Hän kuoli Fustatissa, ja on haudattuna Tiberiaksessa, Israelissa.

Teokset

Maimonides kirjoitti sekä juutalaista teologiaa että lääketieteellisiä kirjoituksia. Hän kirjoitti suurimmaksi osaksi arabiaksi, mutta esimerkiksi Mishneh Torah oli kuitenkin kirjoitettu hepreaksi. Hänen juutalaisuutta käsittelevät teoksensa olivat:

• Kommentaario Mišnaan

• Sefer ha-Mitzvot (Käskyjen kirja)

• Mišneh Torah (myös tunnettu nimellä Yad ha-Chazaka), juutalaisen lain täydellinen kokoelma

• Moreh Nevukhim (Neuvottomien opastaja tai Eksyneiden opas, skolastiikassa Dux perplexorum tai Doctor perplexorum), filosofinen työ joka toisaalta harmonisoi aristoteelista filosofiaa ja juutalaista teologiaa, ja toisaalta luokitteli niiden eroja.

• Teshuvot, kokoelma kirjeenvaihdosta, sisältää myös joitakin julkisia kirjeitä esimerkiksi kuolleiden ylösnousemuksesta ja kuoleman jälkeisestä elämästä

Mishneh Torahissa Maimonides muotoili juutalaisen lain mahdollisimman suuressa laajuudessa ja syvyydessä. Se kokosi yhteen kaikki lait Talmudista ja sisällytti myös Geonimin (joukko varhaiskeskiaikaisia rabbeja, pääosin Mesopotamiassa).

Parhaiten tunnettu hänen lääketieteellisistä kirjoituksistaan on Pirkei Moshe, joka sekin oli kirjoitettu arabiaksi vaikka sen nimi onkin hepreaa.

Vaikutus

Maimonides oli yksi harvoja keskiaikaisia juutalaisia filosofeja joka vaikutti myös ei-juutalaisessa maailmassa. Yhä tänäänkin hän lukeutuu kaikkein arvostetuimpien juutalaisten filosofien joukkoon. Tunnettu keskiaikainen sanonta kuuluu: Mooseksesta Moosekseen (Maimonides) ei tunnettu toista samanlaista Moosesta.

Maimonideen vaikutus keskiaikaiseen juutalaiseen filosofiaan oli hyvin suuri. Kaikki radikaalimmat juutalaiset oppineet vuosisatojen ajan voitiin jakaa joko maimonidelaisiin tai anti-maimonidelaisiin. Maltillisemmat juutalaiset oppineet taas saattoivat enimmäkseen hyväksyä Maimonideen aristoteelisen maailmankuvan, mutta hylkäsivät ne osat, jotka olivat ristiriidassa uskonnollisen tradition kanssa. Tämä oli yleistä varsinkin 1300-1400 -luvuilla.

Ankarinta kritiikkiä Maimonides sai Hasdai Crescaksen teoksessa Or Hashem. Crescas tyrmäsi aristoteelisen maailmankuvan ei ainoastaan uskonnollisissa asioissa, vaan myös perustavanlaatuisissa asioissa kuten fysiikassa ja geometriassa. Crescaksen kritiikki sai monet 1400-luvun oppineet kirjoittamaan puolustuksia Maimonideelle.

Juutalaisen uskon 13 prinsiippiä

Muotoilu ja kritiikki

Kommentaariossaan Mišnaan Maimonides muotoili juutalaisen uskon 13 prinsiippiä. Ne määrittelivät hänen näkemyksensä seuraavista asioista:

1. Jumalan olemassaolo

2. Jumalan ykseys

3. Jumalan henkisyys ja ruumiittomuus

4. Jumalan ikuisuus

5. Jumalan yksin tulee olla palvonnan kohde

6. Ilmestykset tulevat Jumalan asettamien profeettojen kautta

7. Mooseksen erityisasema profeettojen joukossa

8. Jumalan laki annettiin Siinain vuorella

9. Toora on muuttumaton Jumalan laki

10. Jumala tietää ihmisten teot ennalta

11. Pahat teot saavat rangaistuksen

12. Juutalaisten messias tulee

13. Kuolleet nousevat ylös

Nämä prinsiipit olivat kiistanalaisia kun ne esitettiin, ja niitä kritisoivat erityisesti Hasdai Crescas ja Joseph Albo, ja ne jätettiin huomiotta juutalaisuudessa useiden vuosisatojen ajan. Myöhemmin kaksi näiden prinsiippien runollisempaa uudelleenmuotoilua (Ani Ma'amim ja Yigdal) kanonisoitiin siddurissa, juutalaisessa rukouskirjassa, ja ne tulivat osaksi yleistä ajattelua. Nykyään suurin osa ortodoksijuutalaisista pitää näitä prinsiippejä ehdottomina.

Todet uskomukset ja tarpeelliset uskomukset

Monin paikoin maimonidelaiset oppineet ovat huomauttaneet, että Maimonideen opetuksissa on ristiriita toisaalta sen välillä, mitä hän opetti suurelle yleisölle, ja toisaalta sen välillä, mitä hänen kirjoituksistaan voi ymmärtää, kun ne tulkitaan hänen antamiensa erityisten ohjeiden mukaisesti. Tämän ovat ottaneet esille muun muassa hänen oppilaansa Samuel ibn Tibbon, ja monet myöhemmät klassiset rabbiiniset oppineet. Asiasta väitellään myös nykypäivän maimonidelaisten oppineiden keskuudessa.

Nämä oppineet ovat huomauttaneet, että Maimonides tekee tällä tavalla selvän eron toisaalta "tosiin uskomuksiin", jotka ovat sellaisia uskomuksia Jumalasta jotka hivelevät ensisijaisesti filosofista mieltä, ja "tarpeellisiin uskomuksiin", jotka ovat hyödyllisiä yhteiskuntarauhan edistämisessä. Tätä näkemystä ei tavata uudempien ultra-ortodoksisten juutalaisten oppineiden keskuudessa, josta voi päätellä, että he pitävät kaikkia prinsiippejä yhtä oleellisina.

Filosofia

Maimonides vaikutti suuresti kristittyihin skolastikkoihin, erityisesti Albert Suureen, Tuomas Akvinolaiseen ja Duns Scotukseen, teoksellaan Eksyneiden opas sekä kommentaarioillaan Mišnaan. Hänet voidaan itsekin lukea juutalaisiin skolastikkoihin. Hän sai oppinsa lukemalla arabialaisten muslimifilosofien kirjoituksia, sen sijaan että olisi ollut henkilökohtaisesti yhteydessä heihin. Näin hän saavutti kuitenkin suuren tietämyksen paitsi islamilaisesta filosofiasta, myös Aristoteleen opetuksista. Maimonides halusi yhdistää filosofian ja tieteen Raamatun opetuksiin.

Negatiivinen teologia

Maimonidesta inspiroi kaikessa hänen filosofisessa toiminnassaan skolastiikan ylin periaate: Jumalan ilmaisemien totuuksien, ja ihmisten tieteen ja filosofian avulla löytämien totuuksien välillä ei voi olla pienintäkään ristiriitaa. Tieteellä ja filosofialla hän tarkoitti nimenomaan Aristoteleen tiedettä ja filosofiaa. Joissakin tärkeissä kohdissa hän kuitenkin saattoi poiketa Aristoteleen opetuksista. Hän esimerkiksi hylkäsi Aristoteleen opin siitä, että Jumalan huolenpito koskee ainoastaan ihmiskuntaa, eikä ihmisyksilöitä.

Maimonides ihaili myös uusplatonilaisia filosofeja, ja omaksui sitä kautta monia käsityksiä, joita skolastikot eivät voineet hyväksyä. Hän esimerkiksi kannatti ns. negatiivista teologiaa, jossa Jumala pyritään määrittelemään negatiivisten attribuuttien kautta. Esimerkiksi, ei tulisi sanoa, että Jumala on olemassa olemisen tavallisessa merkityksessä - sen sijaan voimme turvallisesti sanoa vain, että Jumala ei ole olematon. Ei tulisi sanoa, että Jumala on viisas, mutta voimme sanoa että Jumala ei ole tietämätön eli jossain mielessä Jumalalla on tietoa. Ei tulisi sanoa että Jumala on yksi, mutta voimme sanoa, että Jumalan olemuksessa ei ole moneutta. Periaatteena on siis hankkia ja määritellä tieto Jumalasta kuvaamalla mitä hän ei ole, sen sijaan että yrittäisi kuvata mitä hän on.

Skolastikot olivat samaa mieltä siinä, että mikään predikaatti ei ole riittävä kuvaamaan Jumalan luontoa, mutta he eivät menneet niin pitkälle, että olisivat sanoneet, ettei Jumalaan voi soveltaa mitään myöntävää ilmaisua varmuudella. He myönsivät, että vaikka sellaiset ilmaisut kuin "ikuinen", "kaikkivoipa", jne. ovat riittämättömiä silloin kun niillä yritetään kuvata Jumalaa, voimme kuitenkin sanoa "Jumala on ikuinen", eikä meidän tarvitse yrittää ilmaista asiaa negaatiolla "Jumala ei ole ei-ikuinen".

Profetointi

Maimonides on yhtä mieltä filosofien kanssa siitä, että ihmisen älykkyys on osa siitä älykkyydestä, joka saa alkunsa Jumalasta, ja että profeetan tulee harjoittelemalla ja meditoimalla nostaa itsensä sellaiselle täydellisyyden tasolle, joka profeetalta vaaditaan. Mutta sitten hän asettaa etusijalle lain, joka opettaa, että tämän täydellisyyden saavuttamisen jälkeen on odotettava Jumalan tekoa, ennen kuin ihmisestä tulee todellinen profeetta.

Pahan ongelma

Maimonides kirjoitti pahan ongelmasta eli teodikeasta, joka käsittelee sitä, kuinka maailmassa voi olla yhtäaikaisesti sekä pahaa, että kaikkivaltias ja hyvä Jumala. Hän yhtyy uusplatonilaisiin painottamalla sitä, että maallinen materia on kaiken pahan ja epätäydellisen syynä.

Ylösnousemus, kuolemattomuus ja kuoleman jälkeinen elämä

Maimonides jakaa ihmisessä olevan älyn kahtia, toisaalta materiaaliseksi älyksi, joka on riippuvainen ruumiista ja saa siitä vaikutteita, ja toisaalta epämateriaaliseksi älyksi, joka on riippumaton ruumiista. Jälkimmäinen saa alkunsa suoraan universaalista ja aktiivisesta älyn lähteestä. Näin hän tulkitsee Aristoteleen ajatusta noûs poietikós. Se saavutetaan, kun sielu tavoittelee oikeaa tietämystä absoluutista eli Jumalan puhtaasta älystä.

Tämän meissä olevan epämateriaalisen älyn saa aikaan tietämys Jumalasta, ja sillä tavalla ihminen saa epämateriaalisen, henkisen luonteen. Tästä seuraa, että sielu tulee täydelliseksi, johon sisältyy muun muassa inhimillinen onnellisuus ja kuolemattomuus. Ihminen joka on saavuttanut oikean tietämyksen Jumalasta on saavuttanut tilan jossa hän on immuuni kaikille onnen- ja epäonnen potkuille, synnin houkutuksille, ja jopa itselleen kuolemalle. Näin ihminen voi itse saavuttaa pelastuksen ja kuolemattomuuden.

Tämän doktriinin ja Spinozan kuolemattomuutta koskevien opetusten välillä on niin huomiotaherättävä yhtäläisyys, että on esitetty hypoteesi siitä, että Spinoza on saanut vaikutteita Maimonideelta. Toisaalta näiden kahden juutalaisen ajattelijan välillä on yhtä suuria eroja kuin yhtäläisyyksiä. Spinoza nimittäin opettaa, että tämän kuolemattomuuteen johtavan tiedon saavuttamiseksi on edettävä aistitiedosta tieteellisen tiedon kautta kaikkia asioita koskevaan filosofiseen intuitioon sub specie æternitatis. Maimonides taas opettaa, että tie täydellistymiseen ja kuolemattomuuteen kulkee tekojen kautta, niin kuin ne Toorassa ja rabbiinisessa suullisessa perinteessä kuvataan.

Uskonnolliset juutalaiset eivät uskoneet kuolemattomuuteen ainoastaan henkisessä mielessä, vaan suurin osa uskoi myös, että joskus tulevaisuudessa koittaa messiaaninen aika jolloin kuolleet nousevat ylös haudoista elääkseen ikuisesti. Tämä on juutalaisen eskatologian ydin. Maimonides kirjoitti tästä aiheesta paljon, mutta useimmissa tapauksissa hän kirjoitti älyllisesti täydellistyneiden ihmisten sielun kuolemattomuudesta; hänen kirjoituksensa eivät yleensä käsitelleet ruumiiden ylösnousemista. Tästä seurasi hyökkäävää kritiikkiä hänen aikansa rabbien tahoilta, ja hänen näkemyksensä asetettiin kokonaisuudessaan kyseenalaisiksi.

Rabbiiniset teokset viittaavaat kuoleman jälkeiseen elämään yleensä termillä "Olam Haba" (tuleva maailma). Jotkut rabbiiniset teokset käyttävät tätä termiä nimenomaan messiaanisesta ajasta, joka tulee koittamaan maan päällä; jotkut taas käyttävät sitä kuvaamaan ainoastaan henkistä maailmaa. Maimonideen aikana juuri tämä riita leimahti täyteen liekkiin, ja seurauksena toinen osapuoli käytti hänen kirjoituksia tukenaan, ja toinen osapuoli taas oli valmiina julistamaan hänet harhaoppiseksi. Lopulta Maimonides katsoi olevansa pakotettu kirjoittamaan aiheesta tutkielman, nimeltään Ma'amar Tehiyyat Hametim ('Tutkielma ylösnousemuksesta').

Tutkielmassaan Maimonides kirjoittaa, että ne jotka väittävät hänen olevan sitä mieltä, että heprealaisen Raamatun viittaukset ylösnousemukseen ovat ainoastaan allegorisia, valehtelevat. Sen sijaan hän vakuuttaa, että usko ylösnousemukseen on perustavanlaatuinen totuus juutalaisuudessa, eikä siitä voi olla erimielisyyksiä, eikä juutalainen voi tukea ketään joka ajattelee toisin. Hän siteeraa Danielin kirjan jakeita 12:2 ja 12:13 todistuksina siitä, että ylösnousemus tulee tapahtumaan nimenomaan fyysisenä.

Maimonides kuitenkin uskoi, päinvastoin kuin useimmat aikansa juutalaiset, että ylösnousemus ei tule olemaan pysyvä. Näin jokaisen ylösnousseen tulee lopulta kuolla uudelleen. 13 uskon prinsiipissään hän kirjoittaa: "Näiden jakeiden (Daniel 12:2,13) perusteella näyttää siltä, että ne jotka nousevat ruumiillisesti ylös tulevat syömään, juomaan, parittelemaan, siittämään ja kuolemaan hyvin pitkän elämän jälkeen, aivan kuten nekin jotka tulevat elämään messiaan päivinä. Näin Maimonides erottaa kuolleiden ylösnousemuksen sekä tulevasta maailmasta että messiaanisesta ajasta. Erityisesti hänen kriitikkojaan ärsytti hänen toteamuksena, että ne jotka uskovat tulevan maailman liittyvän fyysisesti ylösnousseisiin ruumiisiin, ovat "täydellisiä typeryksiä".

Sitaatteja

• Opeta kielesi sanomaan "en tiedä", ja edistyt.

• Päätös riskeineen on suositeltavampi kuin päättämättömyys kauhuineen.

• Sinun on hyväksyttävä totuus, tuli se mistä lähteestä tahansa.

• Meidän on oltava kaikkein tunnontarkimpia täyttäessämme juuri lähimmäisenrakkauden käskyä verrattuna muihin positiivisiin käskyihin, koska lähimmäisenrakkaus on oikeamielisen ihmisen merkki. (Wikipedia)

Israelin lasten autiomaavaellus

Yleinen käsitys arkeologien ja historioitsijoitten keskuudessa on se, että Raamatun kertomus autiomaavaelluksesta on liioiteltu ja erittäin epätarkka. Tämä pääasiassa johtuu siitä, että Raamattuun ei luoteta tarkkana historiankirjana ja siitä, että oletetaan, ettei Egyptin historiasta ole löydetty todisteita tällaisesta orjakansasta ja heidän lähdöstään pois Egyptistä, saatikka sitten Raamatussa mainittujen vitsausten ja ihmeiden saattelemana. On myös koulukuntia, jotka väittävät, että koko orjuus ja exodus ovat juutalaisten keksimää tarua. Ehkä hyväksytyin teoria on se, että tällainen orjakansa on ollut olemassa ja että nämä ovat vähitellen pitkän aikavälin kuluessa pieninä ryhminä lähteneet Egyptistä pois kohti Kanaan maata eri reittejä käyttäen. Ihmeille ja vitsauksille on yritetty keksiä luonnollisia selityksiä huonolla menestyksellä, tai sitten ne kielletään kokonaan. Arkeologit ja historioitsijat luottavat enemmän löytöihinsä ja itseensä kuin Raamattuun. Raamattuun luotetaan vain silloin, kun se tukee arkeologien ja historioitsijoiden löytöjä ja teorioita. Hyvänä esimerkkinä tästä on Assyrian ja Babylonian kuninkaitten tekemiset, joita Raamatun kirjoitukset tukevat.

Jos esimerkiksi Egyptistä löydetään jonkun "Saddam Husseinia" vastaavan despoottifaaraon kirjoituksia, jotka ovat Raamatun kanssa ristiriidassa, niihin luotetaan enemmän kuin Raamattuun. Egyptologia on tarkka, Raamattu erehtyy. Tämä on se yleinen tendenssi kaikkialla maailman yliopistoissa. Virheellisten johtopäätösten ansiosta on jopa keksitty kuningaskuntaa, joita ei ole edes ollut olemassa. Tästä hyvänä esimerkkinä on Hattien valtakunta muinaisen Assyrian ja Babylonian alueella 1300-800 eKr.

Syy, miksi selviä todisteita Exoduksesta ei ole löydetty, on se, että niitä on etsitty liian myöhäiseltä aikakaudelta. Yleisin käsitys on se, että Israelin lapset lähtivät Egyptistä noin 1200 eKr. Velikovsky väittää, että Exodus on tapahtunut noin 1450 eKr., ja tältä pohjalta hän lähti etsimään todisteita. Hän löysi Leidenin yliopiston kirjastosta Hollannista Ipuwer-nimisen papyruksen, joka on tältä ajalta. Se löydettiin jo vuonna 1825 Saqqarasta Egyptistä erään Ipuwer-nimisen kirjurin hautakammiosta. Sitä ei ole pidetty mitenkään tärkeänä, koska sitä ei ole osattu yhdistää Raamatun tapahtumiin liian aikaisen päivämääränsä takia. Ipuwer kertoo Egyptiä kohdanneista vitsauksista täsmälleen samalla tavalla ja samassa järjestyksessä kuin Raamattu. Hänkin kertoo kuinka Niili ja kaikki kaivot muuttuivat punaisiksi ja myrkyllisiksi. Hän myös kertoo, että mullistusten keskellä orjakansa lähtee maasta pois ja että faarao lähtee näiden perään. Sen jälkeen Egyptiin saapuu vieras kansa, jota hän kutsuu Amuksi, joka tuhoaa sen mitä mullistukset eivät olleet ehtineet tuhota.

Velikovsky löysi myös Ismaelin museosta graniittialttarin, jossa kerrotaan hieroglyfein kuinka Thom-niminen faarao lähti ajamaan takaa orjakansaa ja saavutti heidät Pii-hahirot-nimisessä paikassa. Sen jälkeen faarao sotajoukkoineen tuhoutui suuressa pyörremyrskyssä. Samassa kirjoituksessa kerrotaan myös Amu-nimisen kansan tunkeutuneen Egyptiin. Raamatussa kerrotaan, että Mooseksen ja Israelin lasten lähestyessä Pii-hahirot-nimistä paikkaa, faarao tavoitti heidät. Sen jälkeen Kaislameri jakaantui kahtia, ja kun he olivat päässeet yli, vedet palautuivat ja faarao sotajoukkoineen tuhoutui. Sekä Raamatussa että alttarissa paikka on sama, minne Mooses ja faarao saapuivat. Raamatussa ei mainita faaraon nimeä, mutta alttarin mukaan hän oli Thom. Israelin lapset rakensivat orjuudessa kaupungin, jonka nimi oli Pi-Thom, Thomin kaupungin. Huomaatte, että todisteita on yllin kyllin, ja uskon, että niitä löydetään lähitulevaisuudessa lisää, kunhan vain entiset ensin hyväksytään ja tunnustetaan egyptologien toimesta.

Arkeologiset kaivaukset ympäri maailmaa ovat osoittaneet, että noin 3500 vuotta sitten kuningaskunnat tuhoutuivat maailmanlaajuisessa katastrofissa. Egypti ei ollut ainoa uhri. Raamattu keskittyy ymmärrettävistä syistä ainoastaan Egyptin tapahtumiin. Samaan aikaan kun Israelin lapset lähtivät Egyptin orjuudesta monet muutkin kansat joutuivat jättämään kotiseutunsa. Arabihistorioitsijoiden mukaan Arabian niemimaata kohtasi katastrofi, joka tuhosi kaksi suurta jokea, ja alue muuttui kuivaksi autiomaaksi, jolloin Mekan alueen Amu-niminen suuri heimo lähti vaeltamaan pohjoiseen lopulta valloittaen Egyptin. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrotaan paratiisia ympäröineestä neljästä joesta, joista vain kaksi Eufrat ja Tigris tunnetaan nykyisin. Mooseksen mainitsemat kaksi muuta jokea, Pison ja Gihon, ovat nähtävästi tuhoutuneet edellä kuvatussa katastrofissa (1 Moos. 2:10-14). Historioitsijat yhdistävät Amut Raamatun amalekialaisiin. Historiankirjoista me tunnemme heidät nimellä Hyksos, joka tarkoittaa "paimentolaiskuninkaat". Egyptiläiset tunsivat heidät kansana nimeltä Amu. Ipuwer kertoo, että tämä kansa oli erittäin julma ja että he hävittivät kaiken sen mitä katastrofi ei ollut ehtinyt tuhota.

Egyptologien käsitys on, että hyksot, joiden alkuperää ei tunneta, hallitsivat Egyptiä 1780-1560 eKr. Juutalainen historioitsija Josephus Flavius taas väittää heidän hallinneen 500 vuotta. Velikovskyn mukaan tämä Amu-niminen kansa oli Raamatussa mainitut amalekialaiset, jotka paetessaan Arabian niemimaalla, ottivat Israelin lasten kanssa yhteen ja samalla valtasivat Egyptin. He rakensivat Pohjois-Siinaille Avarikseen (EI Arish) valtavan linnoituksen, josta käsin he terrorisoivat koko senaikaista Lähi-itää. Heistä tuli erittäin vihattuja kaikkien alueella olevien kansojen keskuudessa. Raamatun mukaan heistä tuli pitkäksi aikaa Israelin pahin vihollinen ja vihatuin kansa.

Egyptissä vaikutti 300-luvulla eKr. pappi nimeltä Manetho, joka kirjoitti uudelleen Egyptin historian keksimällä ne dynastiat, jotka ovat edelleenkin hyväksyttyjä tieteellisessä maailmassa. Häneen perustuu lähes koko nykyinen Lähi-idän ja Egyptin ajanlasku ja historia. Hän halusi näyttää kreikkalaisille ja muiden kansojen historioitsijoille, että Egyptin historia ja kulttuuri oli vanhin maailmassa. Hän jostain syystä myös vihasi juutalaisia ja väitti, että paljon vihatut hyksot olivat juutalaisia, jotka joutuivat jättämään Egyptin saatuaan ruton. Manethon mukaan Mooses oli heidän johtajansa, joka valloitti Jerusalemin tämän ruttokansan kanssa. Hänen mukaansa sana sapatti tarkoitti ruttoa. Manethon käsitys omaksuttiin kaikkialla, ja monet Rooman ja Kreikan filosofit ja historioitsijat siteerasivat häntä myöhemmin. Jopa itse Josefus Flaviuskin myönsi Manethon väitteet. Tästä vaiheesta on saanut alkunsa antisemitismi, joka valitettavasti elää voimakkaana vielä meidänkin päivinämme. Velikovskyn mukaan antisemitismi on periytyvää. Toisilla se on syvemmällä alitajunnassa ja toisilla pinnemmalla. Se on sitä kollektiivista muistia, jonka monet kansat ovat perineet esi-isiltään. On hyvin tavallista, että ihmiset, jotka eivät ole koskaan tavanneet juutalaista, ovat kuitenkin erittäin vakaumuksellisia antisemiitteja.

Paradoksaalista on se, että kansa, joka vapautti muut kansat hyksojen ikeestä, samaistettiin heihin. Raamatun mukaan Israelin ensimmäinen kuningas Saul voitti amalekialaiset Avariksessa Pohjois-Siinailla ja otti vangiksi heidän viimeisen kuninkaansa Aagogin (1 Sam. 15). Hieroglyfeissä hyksojen viimeinen kuningas oli Aapop. Hieroglyfeissä kirjaimet g ja p ovat hyvin lähellä toisiaan. Syntyi siis hirvittävä vääryys, josta juutalaiset ovat saaneet kärsiä jo 2250 vuotta.

Saulin voiton jälkeen Egypti jälleen itsenäistyi ja sen omat faaraot, jotka luetellaan Raamatussa, alkoivat hallita Egyptiä.

Velikovskyn mukaan protoplaneetta Venus on ohittanut maan vaarallisen läheltä, jolloin maapallo on joutunut sen pyrstön vaikutuspiiriin, ja tämä lähes yhteentörmäys on aiheuttanut kaikki vitsaukset eli katastrofit, joista Raamattu ja kirjuri Ipuwer puhuvat. Uusi jumala oli ilmestynyt maailman kansoille. Venusta alettiin heti palvoa sodan jumalattarena kaikkialla maailmassa. Lähestyessään se on nähtävästi muistuttanut härkää, koska sitä palvottiin kaikkialla sellaisena,(Apis-lehmä Egyptissä ja Kultainen vasikka Siinailla jne.). Vielä tänä päivänä on olemassa rippeitä Venuksen palvonnasta Kauko-idässä. Intiassa lehmä on pyhä ja siitä pidetään parempaa huolta kuin ihmisistä.

Kun Israelin lapset saapuivat Kaislameren rannalle, meri jakaantui kahtia, ja kansa pääsi kuivin jaloin toiselle puolelle jossain Suezin lahden alueella. Kun faarao joukkoineen lähti ylittämään merta vedet palautuivat hirvittävällä voimalla, jolloin he hukkuivat ja tuhoutuivat, tai niin kuin edellä mainittu graniittialttari kertoo: faarao Thom sotajoukkoineen tuhoutui voimakkaassa pyörremyrskyssä. Juutalaisen perimätiedon mukaan monet Israelin lapsista hukkuivat, koska eivät ehtineet ajoissa toiselle puolelle. Tätä puoltavat Raamatun psalmit, jotka siteeraavat tätä tapahtumaa. Akateemisessa maailmassa Kaislameren jakaantumista pidetään satuna tai suuresti liioiteltuna. Erään teorian mukaan Israelin lapset ovat ylittäneet yhden monista Suezin alueen suolajärvistä tai soista, jotka ovat matalia ja joihin nousu- ja laskuvesi vaikuttavat. Uskotaan, että he ovat ylittäneet tällaisen järven tai suon laskuveden aikana, jolloin vesi ulottui korkeintaan polviin saakka.

Kerran jossain Suomessa erään seurakunnan tilaisuuteen oli kutsuttu pappi luennoimaan tästä aiheesta. Hän selitti Kaislameren ylityksen samalla tavalla vähätellen Raamatun kertomusta. Eräs iäkäs nainen nousi yleisön joukosta ylös ja huusi:

Halleluja, sittenhän se on ollut vielä suurempi ihme. Pappi kysyi: Kuinka niin suurempi ihme? Nainen vastasi: Niin matalaan järveen hukkui koko faaraon armeija.

Me olemme tietoisia, että kuu aiheuttaa sekä lasku- että nousuveden. Auringollakin on tässä ilmiössä osansa, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa kuin kuulla. Kuvitelkaa mitä on tapahtunut, kun maapallon kokoinen protoplaneetta on mennyt läheltä ohi. Valtamerien vedet ovat nousseet kilometrien korkeuteen: meristä on hetkeksi tullut manterelta ja mantereista meriä; vanhoja vuoristoja on tuhoutunut ja uusia on syntynyt; ihmiskunta on kokenut hirvittäviä maanjäristyksiä ja tulivuorenpurkauksia.

Velikovskyn mukaan Marokon Atlantin rannalla ollut vuoristo on sortunut, jolloin Saharassa sijainnut valtava makeanveden järvi on kuivunut, kun sen vesimassat ovat virranneet Atlanttiin; samassa rytäkässä Atlantiksen valtakunta on vajonnut jossain Marokon ulkopuolella valtameren pohjaan; viimeiset mammutit ovat jäätyneet ja kuolleet sukupuuttoon , kun maan akseli on liikahtanut, ja navat ovat vaihtaneet paikkaa, jolloin Siperiasta ja Alaskasta on tullut yhdessä silmänräpäyksessä jäätäviä alueita. Tämän kaiken kaaoksen keskellä Mooses ja Israelin lapset ovat ylittäneet jakaantuneen Kaislameren.

Samaan aikaan noin 3500 vuotta sitten Kiinaa hallitsi yksi maan historian kuuluisimmista keisareista. Hänen aikakirjansa ovat säilyneet kopioina jälkipolville. Hän kertoo, että Kiinaa kohtasi hirvittävä katastrofi, jossa lähes koko maa joutui veden valtaan. Hän kuivatti Kiinaa 25 vuotta rakentamalla patoja ja kaivamalla uusia jokiuomia. Sitten hän kuuli taivaasta äänen Jaahu. Kiinan keisarithan olivat omasta mielestään jumalia, ja koska ääni tuli taivaasta, omaksui hän tämän nimen itselleen.

Perjantai 13. päivä on kautta aikojen ollut epäonnen päivä maailman kansoille. Monissa löydetyissä egyptiläisissä hieroglyfeissä varoitetaan tekemästä mitään ja paastoamaan sinä päivänä. Ihmeellistä kyllä tämä päivä on aina ollut juutalaisille onnen päivä. Israelin lapset lähtivät kiireellä Egyptistä juuri perjantaina 13. päivä illalla, joka juutalaisen kalenterin mukaan oli jo lauantai 14. päivä, koska juutalaisilla päivät alkavat edellisenä iltana. Monet kansat kuten egyptiläiset kärsivät sinä päivänä, kun taas juutalaisille se oli onnen päivä heidän vapautuessaan orjuudesta ja päästyään pois Egyptistä.

Nimi Kaislameri on ongelmallinen. Punaisenmeren rannoilla ei missään kasva kaislaa. Heprean kielessä sanat kaisla (suf) ja pyörremyrsky (sufa) ovat hyvin lähellä toisiaan. Velikovsky väittääkin, että alunperin Raamatussa on ollutkin Pyörremyrskynmeri, mutta kun Raamatun kopioijat eivät ole myöhemmin ymmärtäneet sanan merkitystä, he ovat muuttaneet sen Kaislamereksi. Muistamme kuinka faarao Thom hukkui suuressa pyörremyrskyssä sen jälkeen, kun oli saavuttanut orjakansan Pii-hahirot-nimisessä paikassa.

Mistä sitten juontaa Kaislameren toinen nimi, Punainenmeri? Erään teorian mukaan se tulee punertavista koralleista, joita elää merenpinnan alla. Toinen selitys on se, että kun Edomin ja Midianin vuoret muuttuvat punaisiksi auringon laskiessa, tämä punaisuus heijastuu mereen, jos se on tyyni. Velikovsky väittää, että meri on muuttunut vähäksi aikaa punaiseksi aivan kuten Niili ja kaikki Egyptin kaivotkin, jonka ilmiön aiheutti yksi kymmenestä vitsauksesta. Tähän on ollut syypäänä Venuksen raskas ilmakehä, josta osa on sekoittunut maan ilmakehään ja satanut alas punertavalla myrkkynä. Turkissa on vuori, jota kutsutaan Punaiseksi vuoreksi, vaikka se on kaikkea muuta kuin punainen.

Mooseksen oli tarkoitus vaeltaa suoraan Siinain läpi Luvattuun maahan, mutta kun Aradin kuningas uhkasi sodalla ja kun Israelin lapset pelkäsivät taistella tiensä läpi, Jumala päätti, että se sukupolvi ei tule näkemään Luvattua maata. Näin Mooses joutui vaeltamaan heidän kanssaan 40 vuotta Siinain ja Negevin autiomaassa, siirtyen keitaalta keitaalle, kuten beduiinit tekevät vielä tänäkin päivänä.

Vaelluksen alkuvaiheessa he saapuivat Hoorebin vuoren juurelle. On olemassa montakin teoriaa vuoren sijainnista. Jotkut (Beke, Mount Sinai, a Vulcano, 1873) ovat paikallistaneet sen Arabian niemimaan puolella sijaitsevalle muinaiselle tulivuorelle (Jabal al Lawz); toiset taas väittävät sen sijainneen Siinain ja Negevin rajalla. Mutta hyväksytyimmän teorian mukaan Hoorebin vuori sijaitsee nykyisen Pyhän Katariinan luostarin kupeessa Siinailla.

Velikovskyn mukaan suurin osa autiomaavaelluksesta on tapahtunutkin Arabian niemimaalla. Israelin lapset ovat lähteneet Goosenin maakunnasta läheltä nykyistä Kairoa ja kulkeneet Suezin lahden pohjoispuolitse Siinain itärannikkoa pitkin Tiranansalmen kohdalle. Voi hyvin olla, että tämä paikka oli silloin nimeltään Pii-hahirot. He ovat ylittäneet Tiranansalmen ja sitten leiriytyneet Jabal al Lawzin luona, joka on muinainen tulivuori Midianin autiomaan eteläpäässä. Ei pidä unohtaa, että Mooseksen appi, Jetro, oli sieltä kotoisin. Jebal al Lawz on ainoa vuori alueella, johon Raamatun kuvaukset sopivat parhaiten, sitä tukevat myös arkeologiset löydöt:

- Mooseksen kaksitoista pilaria, joilla merkittiin raja, jota lähemmäs vuorta kukaan ei saanut tulla.
- Kultaisen Vasikan palvonnasta kertovan alttarin jäännökset.
- Kivipiirrokset, jotka esittävät vasikan palvontaa.
- Luolat, joissa Mooses yöpyi vuorella ollessaan ja
- tummaksi mustunut vuoren huippu, joka on todisteena muinaisesta tulivuoren räjähdyksestä.

On olemassa muitakin todisteita siitä, että Israelin lapset ovat viettäneet lähes 40 vuotta Arabian niemimaan puolella. Kuuluisa arabialainen historioitsija Al-Masudi kertoo kirjassaan Meadows of Gold and Mines of Gems:

Maribin alueella (Meriba) oli heimo, joka oli saapunut sinne vähän aikaisemmin. Heimopäällikkö oli Amr Aimirin poika; hänen etunimensä oli Mozaikiya. Hänellä oli pyhä veli, jonka nimi oli Amran. Mozaikiyalla oli vaimo, jolla oli profeetan lahjat; hänen nimensä oli Zeripha.

Tämä kolmen henkilön perhe oli kansakunnan johdossa: kaksi miestä ja nainen - hallitsija, hänen pyhä veljensä ja hänen vaimonsa, joka oli profeetta. Raamatunkin mukaan Israelin lapsia johti Egyptin orjuudesta perhe, joka käsitti kolme henkilöä: johtaja, hänen pyhä veljensä ja hänen siskonsa, joka oli profeetta. Israelin lasten johtajat olivat Amramin lapsia. AI-Masudin mainitseman heimon johtajat, jotka pelastuivat Mariban luona, olivat Amirin lapsia. Mooseksen pyhä veli oli Aaron; heimopäällikön pyhä veli oli Amran. Mooseksen sisko oli Miriam, hänen vaimonsa oli Sipora; Mariban profeetta oli Zeripha. AI-Masudin kertomus näistä kolmesta henkilöstä ja heidän tekemisistään muistuttaa mykistävän paljon Raamatun vastaavaa kertomusta Mooseksesta, Aaronista ja Miriamista ja Israelin lasten autiomaavaelluksesta. Hänen kertomuksensa on niitä harvoja, joiden alkuperä ei ole Raamatusta tai juutalaisten perimätiedoista. Kaikki nykyiset paikannimet Siinailla ja Negevissä, jotka viittaavat autiomaavaellukseen, ovat israelilaisten tiedemiesten asettamia Daavid Ben Gurionin pyynnöstä.

Nimi Mozaikiya ei nähtävästi ole arabialaista vaan egyptiläistä alkuperää. Mose-ika-ya voi olla nimi, joka on muotoiltu samalla tavalla kuin esimerkiksi Smenkh-ka-re, jonka viimeinen tavu viittaa jumalaan - Smenkaren tapauksessa Re-jumalaan; Mosaikayan tapauksessa Ya-Jumalaan (kuten Isa iah ja Jerem iah sanoissa), tavun kan merkitessä egyptinkielessä sanaa "sielu". Jos tämä muinainen arabialainen sana Mosaikaya todellakin tarkoittaa Moosesta, niin siinä tapauksessa meillä on vihdoinkin edessämme Mooseksen seemiläinen ja samalla egyptiläinen nimi. Nimi "Jehovan sielu" sopiikin loistavasti miehelle, joka Raamatun mukaan oli ensimmäinen, jolle Jumala ilmoitti oikean nimensä.

Kun Mooses meni ylös vuorelle vastaanottamaan laintaulut, alkoi osa kansasta alhaalla väsyä odottamaan hänen paluutaan valmistaen Kultaisen Vasikan ja alkaen palvoa sitä. Kun Mooses palasi ja huomasi, mitä alhaalla tapahtui, hän heitti laintaulut Kultaisen Vasikan päälle tuhoten sen ja kaikki ne, jotka olivat sitä palvoneet. Kultaisen Vasikan palvonta oli Venuksen palvontaa. Osa Israelin lapsista omaksui saman tavan kuin lähes kaikki kansat ympäri maailmaa. Venusta alettiin niinä aikoina palvoa kaikkialla sodan jumalattarena, ja se kuvattiin härkänä tai lehmänä kaikkialla maailmassa. Kalevalassa mainitaan Suuri Härkä, jonka "häntä heilui Hämeessä, pää keikkui Kemijoella".

Raamatussa kerrotaan, että Israelin lapset vaelsivat 25 vuotta "kuoleman varjon laaksossa". Mikään ei itänyt sinä aikana. Aaronin sauva alkoi itää vasta 25 vuoden vaelluksen jälkeen. Nähtävästi aurinko on ollut paksujen pilvien peitossa kaikki nämä vuodet. Kalevalassa kerrotaan, että Louhi kätki auringon ja kuun ja tuli pimeys. Monien kansojen perimätiedoissa kerrotaan, että taivas oli pitkään niin alhaalla, että voitiin melkein koskettaa sitä. Muistamme myös Kiinan keisarin, joka kuivatti maataan 25 vuotta ja kuuli taivaasta äänen Jaahu. Koska maa ei ollut tuottanut ravintoa 25 vuoteen, Jumalan oli ruokittava ihmiskuntaa. Raamattu kertoo, että taivaasta satoi alas mannaa. Sitä kerättiin varhain aamulla. Ennen sapattia sitä otettiin taiteen sinetöityihin ruukkuihin, jotta se olisi säilynyt yli sapatin, koska sapattina sen kerääminen oli kiellettyä. Raamattu ei ole ainoa lähde, jossa kerrotaan mannasta. Kreikan mytologiassa sitä kutsutaan Ambrosiaksi, jumalten ruuaksi, joka oli peräisin Venuksesta! Saamelaiset ja islantilaiset kertovat, että kauan sitten taivaasta satoi alas ruokaa. Kalevalassa kerrotaan, että taivaasta satoi alas hunajaa.

Tiedemiehillä, jotka vähättelevät Raamattua, on kaksikin teoriaa mannasta: Jotkut väittävät, että liitonarkki olisi ollut mannakone! Hyväksytyin teoria on se, että manna oli erään panssarihyönteisen eritettä. Tämä nimittäin erittää touko-kesäkuussa tamariskipuiden oksille ja runkoon pieniä pyöreitä palloja, jotka sisältävät muun muassa sokeria ja jota beduiinit kutsuvat mannaksi. He keräävät sitä varhain aamulla ja syövät sitä. Teoria on hyvä, mutta siinä on sellainen heikkous, että tämä erite ei sada alas taivaasta, kuten Raamatussa kerrotaan.

Velikovsky väittää, että kun maa ja Venus olivat lähellä toisiaan, osa Venuksen raskaasta ilmakehästä on sekoittunut maan ilmakehän kanssa ja estänyt samalla auringon paisteen moniksi vuosiksi. Kun maan ilmakehän bakteerit pääsivät vaikuttamaan Venuksen ilmakehän hiilivetykaasuihin ja hiilihydraatteihin, aine muuttui syötäväksi aineeksi ja satoi alas. Se kerättiin varhain aamulla, ettei se olisi ehtinyt sulaa. Eräs ranskalainen laboratorio alkoi tutkia asiaa Velikovskyn teorian innoittamana 50-luvulla. Tulos oli hämmästyttävä: Kun tiettyjä bakteereita sekoitettiin petroliin ja jopa jäteasfalttiin, saatiin hunajamaista syötävää ainetta. Mielenkiintoista on se, että kreikkalaiset tiesivät Ambrosian olleen lähtöisin Venuksesta ja että Kalevala mainitsee hunajan, joka satoi taivaalta. On ymmärrettävää, että Jumala piti huolta koko ihmiskunnasta, vaikka Raamattu mainitsee vain Israelin lapset ja Siinain alueen.

Kun Mooses myöhemmin lähetti 12 vakoojaa Luvattuun maahan, he saapuivat Hebronin vuoristoon. Sieltä palattuaan 10 heistä kertoi, ettei siihen maahan kannata mennä, koska se on vahvasti linnoitettu ja koska siellä asui jättiläisten jälkeläisiä. Joosua ja Kaaleb taas kertoivat, että sinne kannatti mennä, koska se maa oli hedelmällinen ja se virtasi mettä ja maitoa. He myös toivat Moosekselle valtavan viinitertun todisteena maan hedelmällisyydestä. Sanonta "maa virtasi mettä ja maitoa" on ymmärretty tarkoittamaan maan hedelmällisyyttä. Tosiasiassa viiniterttu tarkoitti juuri sitä. Kun vakoojat olivat vuoristoalueella, eikä alueella kerätty mannaa, se suli ja virtasi kuivissa joenuomissa, ja tästä sai alkunsa sanonta "maa virtasi mettä ja maitoa".

Autiomaavaelluksen loppuvaiheessa Mooses lähetti viestin Edomin kuninkaalle ja pyysi häneltä läpikulkulupaa, joka kuitenkin evättiin. Toisen pyynnön jälkeen Edomin kuningas keräsi sotajoukon näyttääkseen voimaansa. Silloin Mooses päätti kiertää Edomin alueen ollessaan haluton taistelemaan Israelin sukulaisia vastaan. Matkallaan Kuningasten valtatietä pitkin kohti Luvattua maata he joutuivat kuitenkin taistelemaan tiensä läpi amorilaisia vastaan, mutta välttivät yhteenoton sukulaistensa ammonilaisten kanssa. Jatkosta kerromme, kun vierailemme Jerikossa.

Tiedemiesten mukaan kaikkein suurin satu, joka Raamatussa mainitaan, on se, kun 50 vuotta Egyptistä lähdön jälkeen Joosua ja Israelin lapset taistelivat kanaanilaisia ja amorilaisia joukkoja vastaan Ajjalonin laaksossa, ja aurinko pysyi paikallaan Gibeonissa ja kuu Ajjalonin laaksossa. Maasta katsottuna aurinkohan pysyy koko ajan paikallaan. Maapallo pyörii auringon ja akselinsa ympäri. Aurinkokin liikkuu länteen tässä maailmankaikkeudessa, mutta me emme sitä huomaa. Mitä sitten on tapahtunut? Velikovskyn mukaan Venus on palannut takaisin 50 vuoden kuluttua ja aiheuttanut sen ja maan välille voimakkaan magneettikentän ja kitkan, jolloin maan pyöriminen akselinsa ympäri on lähes kokonaan pysähtynyt. Näytti siltä kuin aurinko ja kuu olisivat pysyneet paikallaan. Näin Joosua sai lähes vuorokauden lisäaikaa taistella valossa. Väinämöinen kertoo Kalevalassa, että aurinko ja kuu hävisivät pitkäksi aikaa. Tämä tapahtuma on nähtävästi sama kuin Raamatussa mainittu. Suomen alueella pohjoisessa aurinko ja kuu hävisivät, kun taas etelässä Israelin alueella nämä olivat pitkään näkyvissä.

Velikovsky uskoo, että juuri tästä toisesta lähes yhteentörmäyksestä on saanut alkunsa riemuvuosi, joka on juutalaisilla joka 50. vuosi. Juutalaisilla on sapattivuosi joka 7. vuosi. 49. vuosi on siis myös sapattivuosi, jolloin maan annetaan levätä. Ihmeellistä kyllä vuosi sen jälkeen on riemuvuosi, jolloin maan annetaan levätä vielä yhden vuoden, orjat vapautetaan ja maat luovutetaan entisille omistajille.

On siis täytynyt tapahtua jotain erittäin dramaattista, koska tämä vuosi otetaan niin vakavasti. Riemuvuotena juutalaisilla oli tapana uhrata syntipukki saatanalle eli Azaselille autiomaassa normaalin temppeliuhrin lisäksi. Arabiankielessä Venus on AI Uzza, joka muistuttaa Azasel sanaa. Kirkkoisä Hieronymus väitti ja uskoi, että Venus oli Lusifer. Jesaja kertoo, että Venus on langennut enkeli, joka luovuttaa valoa. Amerikassa atsteekeilla ja tolsteekeilla oli tapana joka 52. vuosi uhrata Venukselle nuori tyttö. Heilläkin on ollut jonkinlainen riemuvuosi joka 52. vuosi muistona jostain kammottavasta tapahtumasta, jonka Venus oli aiheuttanut. Uhraamalla sille ihmisuhri, sitä lepyteltiin, ettei se enää palaisi ja uhmaisi ihmiskuntaa. Kansakunnat siis pelkäsivät, että Venus palaisi takaisin joka 50. vuosi.